Saksalainen Deutz kuuluu toki merkittäviin moottorivalmistajiin yli 1,2 miljardiin nousevalla liikevaihdollaan. Huvivenepuolella se ei ole kuitenkaan erityisen iso peluri. Deutz-moottoreita löytyy lähinnä joistakin hollantilaisista teräsveneistä tai trawler-tyyppisistä jahdeista.

Niin ikään saksalainen Torqeedo on puolestaan viime vuosina sementoinut asemansa täyssähköisten propulsioratkaisujen osaajana – etenekin huvivenesegmenteissä. Kaksitoista vuotta sitten perustetun Torqeedon asema on alkanut olla siinä määrin vahva, että monien perä- ja sisämoottorivalmistajien on arveltu koputtaneen sen ovelle, mutta tähän asti kaupat ovat jääneet toteutumatta.

Deutzin Torqeedosta maksamaa kauppahintaa ei ole julkaistu, mutta Deutzin tiedotteen mukaan se sisältyy uuteen E-Deutz-strategiaan, johon yhtiö investoi noin 100 miljoonaa euroa.

Deutzin johtokunnan puheenjohtaja tohtori Frank Hillerin mukaan Torqeedon hankinta mahdollistaa Deutzille sähkömoottoriteknologian omaksumisen ja kehittämisen huomattavasti nopeammin kuin se olemassa olevin omin voimin olisi ollut mahdollista.

E-Deutz-strategiaan kuuluu Torqeedon hankinnan lisäksi hybridi- ja täyssähkömoottorien ja niihin soveltuvien edistyksellisten voimansiirtolinjojen kehittäminen perinteisten Deutz-dieselmoottorien rinnalle. Torqeedon avulla ensimmäisten E-Deutzien on määrä saapua markkinoille parin vuoden kuluessa.

www.deutz.com | www.gronblom.fi

www.torqeedo.com | www.torqeedo.fi