350-hevosvoimaista perämoottoria halajavalla on tähan saakka ollut tasan kaksi vaihtoehtoa, Yamaha F350 ja Mercury Verado 350. Samaan tehoon on päädytty varsin eri konstein: Yamaha on perämoottoriksi giganttinen 5,3-litrainen vapaastihengittävä V8, Mercury puolestaan tehoonsa nähden iskutilavuudeltaan varsin pieni (2,6 l) rivikuutonen, jota on kutiteltu mekaanisella ahtimella.

Suzukin uusi DF350 on jotain siltä väliltä, 4,4-litrainen vapaastihengittävä V6. Vaikka moottoria voi luonnehtia aidosti täysin uudeksi, on sen lähtökohtana ollut Suzuki-malliston aiempi lippulaiva DF300, jonka sylinteritilavuutta on kasvatettu iskunpituutta lisäämällä.

Suzukilla on maine teknisesti innovatiivisena moottorivalmistajana, joka pyrkii kehittämään uutuuskoneisiinsa aina jotain uutta ja mieluusti ensimmäisenä kyseessä olevassa teholuokassa. Muutama vuosi sitten Suzuki näytti kansainvälisiä venemessuilla yli 300-hevosvoimaiseksi mainitun konseptikoneen, jonka kopassa oli ammottava ilmanottoaukko. Se herätti oitis spekulaatioita ahtimesta ja sen pariksi hyvin sopivasta polttoaineen suorasuihkutuksesta.

Sarjatuotantoon DF350 saapuu kuitenkin teknisesti nähtynä ja koettuna. Kopan alta ei löydy oikeastaan mitään ratkaisuja, joita ei olisi Suzukeissa jo aiemmin nähty, ellei sellaiseksi laske epäsuoralla polttoaineensuihkutuksella varustetuksi moottoriksi poikkeuksellisen korkeaa 12:1 puristussuhdetta. Sama pätee myös nykyisin korostuvaan hallintalaiteteknologiaan. Sille saralle Suzuki tosin lupailee uutta vielä talven aikana.

DF350:n teknisesti isoin uutinen löytyy veden pinnan alta. Se on yhdelle ja samalle potkuriakselille perätysten asennetuista vastakkaisiin suuntin pyörivistä potkureista muodostuva tuplapotkurijärjestelmä, joita ei vakioperämoottoreissa ole nähty sitten Yamahan 2000-luvun alun TRP-mallien. Hygieniasyistä tuplapotkurien innovaattoria Volvo Pentaa kohtaan Suzuki ei puhu duopropista vaan Dual Prop -järjestelmästä. 

Kiihtyy ja kulkee

Suzukin DF300 on omassa teholuokassaan kilpailukykyinen tuote, mutta jossain mielessä hiukan hengetön. Se ei ole yhtä voimakkaan tuntuinen saati kuuloinen kuin Yamahan F300 tai yhtä sivistynyt kuin kuitenkin tavattoman nopeasti ja terhakkaasti kaasuun reagoiva Mercury Verado 300. 

Löytyykö DF350:stäenemmän luonnetta? Koeajon perusteella kyllä. Ensimmäinen elementti on soundi. Se tulee DF350:ssä juuri sopivasti voimaan uhkuen pintaan.

Seuraava ihastuksen aihe on pito ja työntövoima, johon tuplapotkurilla on eittämättä positiiviset vaikutuksensa. Ensimmäinen Suomeen saatu DF350 oli asennettu suhteellisen kevyeen Dahl 25 RIB -veneeseen. Lähes 60 solmun huippunopeutta voi hyvinkin luonnehtia riittäväksi, mutta vieläkin vakuuttavamman tuntuista on DF350:n into sysätä yhdistelmää eteenpäin. Kiihtyvyys on kautta koko nopeusalueen todella vaivatonta ja tehokasta. Kun voimaa ja pitoa on tarpeeksi, voi kiihdytyksistäkin hakea erilaisia kiksejä: voiman voi annostella veteen ja liikkeeksi hienostuneen ripeasti tai brutaalimpana muulinpotkumaisena pläjäyksenä.

Hyötysuhde vaikuttaisi olevan myös kunnossa, vaikka varsinaista vertailukohtaa ei vielä olekaan. Maksimikierroksilla DF350:n kulutus jäi Dahlissa alle 90 litraan tunnissa. Sekä vastaavantehoisen Mercuryn että Yamahan maksimituntikulutukset ovat nousseet yleensä reippaasti kolminumeroisiksi. Tyypillisellä marssivauhdin 4 000 r/min käyntinopeudella DF350 kulutta XX litraa tunnissa. Dahlin tapauksessa se tarkoittaa noin X,X litran kulutusta meripeninkulmalla, sillä nopeutta on jo yli 35/40 solmua. Varsin hyvältä vaikuttavia lukuja.

Ensikokeilun perusteella tuplapotkuriratkaisua on helppo pitää onnistuneena, ja uskallan veikata ettei mene kauaa, kun muilakin perämoottorivalmistajilla on tuplapotkureita tarjolla, ainakin suurempiin yli 300-hevosvoimaisiin koneisiin.

Suzuki ei ole vielä julkistanut DF350:n hintaa, mutta valistunut arvaus osoittaa jonnekin Yamahan ja Mercuryn listahintojen väliin.