Mikkeliin perustetun Suomen ensimmäisen ja ainoan sähköisen kevyen liikenteen kehitysklusterin yritykset ovat mukana tapahtumassa esittelemässä tuotteitaan. Sähkötoimisista vesikulkuneuvoista tapahtumassa ovat esillä Valkaman sähköveneet sekä Vivan sähkökäyttöinen vesijetti.
Valkama hyödyntää viisimetrisen Picnic-alumiiniveneen valmistuksessa laajaa kotimaista alihankkijaverkostoa, ja on toimittanut sähköveneitä koti- ja ulkomaisille asiakkaille viime vuoden lopusta alkaen. Vivan brändilähettiläänä toimii uran Formula 1 -kuljettajana tehnyt Mika Salo, joka on myös yksi yrityksen taustalla olevista sijoittajista.
Muita vapaa-ajan sähkökulkuneuvoja Mikkelin tapahtumassa esittelevät eLyly ja Aurora, joista ensin mainittu tuo yleisön nähtäväksi markkinoilla jo pidempään olleita sähkötoimisia lumiskuuttejaan. Niillä voi yhdellä latauksella ajaa noin 30 kilometriä ja kuljettaa jopa sadan kilon kuormia sekä vetää ahkiota. Aurora esittelee teemapäivänä sähkömoottorikelkkojaan ja kehittämäänsä modulaarista akkuteknologiaa.
Yleisö voi tutustua tuotteisiin ja niiden taustalla oleviin yrityksiin Mikkelin satamassa lauantaina 18.5. klo 13–17. Osaa tuotteista on mahdollista myös testata. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Juontajana toimii Joanna Kuvaja.